Kaikki parhaat joululaulut




Joululaulut suomeksi

Joululaulut ruotsiksi

Joululaulut englanniksi

Sivuston esittely

Sivuiltamme löydät suosituimmat joululaulut ja niiden sanoitukset helposti tulostettavassa ja edelleen lähetettävässä muodossa – ja aakkosjärjestyksessä!

Mikäli olet unohtanut jonkin joululaulun melodian, useimpien sanoitusten yhteydestä löydät myös suoran linkin Youtube-videoon. Se auttaa varmasti palauttamaan sävelkulun mieleesi.

Näille sivuille on listattu joululauluja niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksikin. Olemme koonneet yhteen niin joulun klassikoita kuin uudempiakin lauluja. Jos haluat ehdottaa uutta joululaulua lisättäväksi sivuillemme, ota yhteyttä ylläpitoon!

Joululaulujen historiaa

Joululaulu on laulu, jonka sanat liittyvät aiheeltaan jouluun. Joululauluja lauletaan ja esitetään yksin ja yhdessä yleensä ennen joulua ja sen aikana.

Wikipedian mukaan vanhimmat joululaulut ovat yhtä vanhoja kuin joulu itse. Aivan ensimmäisiin joululauluihin lukeutuu esimerkiksi Kuului laulu enkelten (Gloria in excelsis Deo), joka määrättiin laulettavaksi jouluyönä vuonna 129. Roomassa ryhdyttiin esittämään 300-luvulla jouluaiheisia hymnejä, mutta varsinaisesti perinne yleistyi vasta 1200-luvulla Saksassa, Ranskassa ja Italiassa.

Monelle joululaulut tuovat mieleen lapsuuden juhlat ja joulun odotuksen. Suomalaisille tuttujen joululaulujen ja joulunäytelmien juuret ovat katoliset. Niiden tarkoituksena oli tehdä kristillinen joulunvietto kansalle läheiseksi ja kiehtovaksi. Noiden aikojen jäänteitä ovat mm. Tiernapojat, jotka ovat kiertäneet esittämässä näytelmää jo 1600-luvulta asti.

Suomenkieliset joululaulut on listattu täällä. Ruotsin- ja englanninkielisiin lauluihin pääset ylävalikon kautta.